Across the Nightingale Floor
Otava 2003 (alkuteos 2002)
★★☆☆☆
Kirjailija Gillian Rubinsteinin Lian Hearn-salanimellä kirjoittama Satakielilattia on ensimmäinen osa trilogiassa Otorin klaanin tarina. Kirja on ollut jo pidemmän aikaa lukulistallani ja sattumalta löysin sen kirjaston poistohyllystä. Rubinstein kertoo alkupuheessa kirjasarjan sijoittuvan kuvitteelliseen, feodaaliaikaa elävään valtakuntaan, joka on saanut inspiraationsa japanilaisista tavoista ja perinteistä. Sarjan tapahtumapaikkana on siis kuvitteellinen Kolmas valtakunta ja kirjan alusta löytyy kyseisen maailman kartta.
Nuoren Takeon palatessa seikkailultaan metsästä hän huomaa, että Kolmatta valtakuntaa hallitseva pahamaineinen Tohanin klaani on polttanut hänen kotikylänsä maan tasalle ja koko hänen perheensä on kuollut. Takeon pelastaa ylimys Shigeru Otori, joka ottaa hänet ottolapsekseen. Shigerun suojissa Takeo saa kuulla lisää Kolmen valtakunnan historiasta sekä Tohanin klaanin julmuuksista erityisesti kätkettyjä kohtaan, joihin myös Takeon perhe kuului. Shigerulla on omat kaunansa klaania kohtaan ja Takeon vannottua uskollisuutta ottoisälleen he alkavat suunnitella klaanin julman johtajan surmaa. Apuna mahdottomalta tuntuvassa tehtävässä ovat Takeon vastaheränneet ylivoimaiset fyysiset ja maagiset kyvyt.
Olin aluksi innoissani, koska en ollut aiemmin lukenut Japanista inspiroitunutta fantasiaa ja tarina lähtikin mukavasti liikkeelle. Kuten mainittua, kirjailija ammentaa todellisesta keskiaikaisesta japanilaisesta kulttuurista ja historiasta teeseremonioineen, temppeleineen ja samuraineen. Luin myös, että kirjassa esiintyvä uskonnollisen ryhmittymän, kätkettyjen kohtalo viittaa myös todellisiin tapahtumiin eli kristittyjen vainoon keskiajan Japanissa. Myös itse satakielilattioiden olemassaolo oli minulle uutta, suosittelen tsekkaamaan vaikkapa Youtubesta miltä sellainen kuulostaa!
Kulttuurihistoriasta inspiroituneet kuvaukset ovatkin kirjan parasta antia, koska muuten juoni jää yllättävän köykäiseksi. Erityisen ohuiksi jäävät päähenkilöt Takeo ja Kaede ja heidän rakkaustarinansa (jos toisaalta olet ikävystyttävien, fantasiamaailmassa tapahtuvien romanssien ystävä, löydät lisää luettavaa esimerkiksi tästä). Hämmentävää kyllä, myös itse satakielilattian ylitys kirjan pääjuonena tuntui unohtuvan lähes täysin jonnekin muun ninjatoiminnan ja romanttisten haihattelujen joukkoon.
Kirjan toinen pääjuoni satakielilattian takana piileskelevän hirmuhallitsijan tappamisen ohella on siis sankarimme Takeon ja poliittisena pelinappulana toiseen klaaniin lapsena annetun Kaeden rakkaustarina. Minulla ei sinänsä ole mitään romanttisia juonenkäänteitä vastaan jos ne on kirjoitettu jokseenkin uskottavasti mutta Satakielilattian teiniromanssi oli valitettavasti kaikkea muuta. Tätä kuvaa hyvin nuoren parin ensimmäinen kohtaaminen, jolloin Kaeden ja Takeon rakkaus leimahtaa ensin Kaeden puolelta hänen nähdessään Takeo vilaukselta ja hetkea myöhemmin Takeo ihastuu päätä pahkaa Kaedeen myöskin puhumatta hänelle halaistua sanaa. Itseasiassa rakastavaiset taitavat puhua kirjassa toisilleen alle kymmenen lausetta, joista suurin osa on luokkaa "tapan itseni, jos en saa olla kanssasi". Satakielilattia oli siis vähän kuin huono fantasiaversio Romeosta ja Juliasta.
Sekä Takeo että Kaede jäivät muutenkin pinnalliksiksi hahmoiksi. Takeo on kirjan alussa jonkinlainen ottoisänsä pelastama tabula rasa, jonka päälle liimataan vähän ninjamaisia vivahteita ja kostonhimoa kamalanilkeää Tohanin klaanin johtajaa kohtaan. Kaedesta en saanut taas minkäänlaista otetta, häneen liittyvät kuvaukset käsittelivät joko katkeruutta siitä, että hänet oli erotettu perheestään pienenä tai hänen palaavaa rakkautta Takeota kohtaan. Kirjassa ei selitetty myöskään millään tavalla sitä, miksi ihmeessä Takeon maagiset kyvyt heräsivät eloon vasta sitten, kun hän karkasi Shigerun avulla kotikylästään ja sai kuulla lisää taustastaan. Luulisi, että esimerkiksi kyvyn muuttua näkymättömäksi olisi huomannut aiemminkin...
Totean siis, että Otorin klaanin tarina ei todellakaan mene jatkoon ja älkääkä vain uskoko kirjan takakannessa olevaa tekstiä "kaikki ainekset suureksi fantasiailmiöksi". Sainpahan kuitenkin taas täytettyä yhden kohdan Helmet-lukuhaasteesta, kohta 25. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti