Vuoden 2018 parhaat luetut kirjat ja Helmet-lukuhaaste uudelle vuodelle


Kulunut vuosi oli oikea kirjojen vuosi, asetin lukutavoitteeksi 55 kirjaa ja ylitin sen niin, että loppulukemiksi tuli täydet 60! Lisäksi kirjavuoteeni liittyy tietenkin tämän blogin perustaminen, johon olenkin hurahtanut täysin. Viikkojen aikana olen huomannut sekä kirjoitustaitoni kehittyneen että lukukokemukseni syventyneen arvostelujen kirjoittamisen myötä. On hauska huomata, että yhä useammin kirjan ollessa vielä kesken jään pohtimaan, miten tämä tai tuo lause olisi ihana kirjoittaa blogitekstiin kuvaamaan kirjan ydinsisältöä tai miten perustelen sen, ettei jokin kirja vienytkään mennessään, usein odotuksista huolimatta.

Vuoden 2019 otan lukutavoitteeksi hyväksihavaitun 60 kirjaa. En lähde tavoitetta nostamaan tästä, koska alkuvuonna joudun / saan lukea opiskeluihin liittyvää kirjallisuutta, joka vie aikaa muulta lukemiselta. Ensi vuonna aion osallistua ensimmäistä kertaa myös Helmet-lukuhaasteeseen, joka löytyy täältä. Helpoimpia haastekohtia äkkiseltään katsottuna on kohta 5., koska Juha Hurmeen Niemi odottaa jo lainattuna yöpöydällä, sekä kohdat 12. ja 16. Vaikeimpia ja siten mielenkiintoisimpia ovat kohdat 33., koska pyrin aina ensin lukemaan ja vasta sitten katsomaan kirjasta tehdyn elokuvan ja kohta 26., jonka seurauksena pitää varmaankin alkaa julkisissa kyttäämään muiden lukemia kirjoja...

Parhaita kirjoja oli vaikeaa valita mutta päädyin seuraaviin kolmeen. Milja Kauniston Status (2018) ei päässyt listalle, koska kirjoitin siitä juuri arvostelun. Oli muuten kiva huomata, että kaksi kärkisijoille päässeistä oli suomalaiskirjailijoiden tuotoksia!

1. Pajtim Statovicin Kissani Jugoslavia (2014) oli erittäin koskettava kuvaus perheestä, juurettomuudesta, häpeästä ja rakkaudesta. Statovici kertoo entisen Jugoslavian alueelta Suomeen muuttaneen perheen tarinan ja liikkuu hienosti kahden kertojan, pojan ja äidin, välillä kahdessa eri aikatasossa. En yleensä ole maagisen realismin suurin ystävä, mutta tässä kirjassa se toimi todella hyvin.

2. Katja Kallion kirjoittama Yön kantaja (2017) oli yhdellä sanalla sanoen tärkeä kirja. Se on kertomus Amandasta, joka suljetaan Seilin saarelle parantumattomana hulluna, ilman toivoa poispääsystä. Samalla kirja on kuvaus naisesta, joka on syntynyt väärään aikaan väärään paikkaan ja antaa samalla äänen kaikille niille lukuisille naisille, joihin eivät ole päteneet samat säännöt kuin aikansa miehiin. Lisäksi Kallio on perehtynyt tarkasti mielenterveysongelmaisten "hoitoon" ja elämään laitosolosuhteissa 1800-1900-luvun vaihteessa. Yönkantaja oli kirja, joka särki pienen palasen sydämestäni, niin paljon samastuin seikkailunhaluisen Amandan surulliseenkohtaloon.

3. Ja viimeisenä muttei vähäisimpänä, päätin tänä vuonna aloittaa lukemaan Agatha Christietä ja ajattelin aloittavani kevyesti Hercule Poirotin seikkailuista. Noh, kävikin ilmi, että niitä on kaiken kaikkiaan huimat 33 romaania ja 54 novellia! Ensimmäinen, Stylesin tapaus (1920), joka on myös Christien ensimmäinen teos, löi minut ällikällä. Stylesin tapaus on kerrassaan täydellinen dekkari, murhamysteeri joka sijoittuu englantilaiseen kartanoon (check), murhaaja on joku tapahtumahetkellä paikalla olleista henkilöistä (check) ja salapoliisi Poirotin päättelyky on vertaansa vailla (check). Oikeastaan siis Poirotin tarinoiden suuri määrä on vain loistava asia, eivätpähän ainakaan lopu kesken.


Ihanaa kirjojen täyteistä uutta vuotta kaikille!

Milja Kaunisto - Status


Gummerus 2018
★★★★

"Mitä nimestä, kun menneisyytensä saattoi pestä puhtaaksi tyrannien verellä ja valita uuden. Mitä omaisuudesta, kun parhaimmat virat ja nimitykset annettiin palkinnoiksi isänmaallisuudesta. Mitä perheestä, kun tasavalta palkitsi ilmiantajan." 

Huom! Sisältää paljastuksia sarjan edellisistä osista.

Muistaakseni tartuin Milja Kauniston Purppuragiljotiini-trilogian ensimmäiseen osaan Luxus (2016) sen upean kansikuvituksen vuoksi ja onneksi tartuinkin, koska trilogia on ehdottomasti historiallisen fiktion aatelia! Kaunisto on perehtynyt äärimmäisen tarkasti Ranskan vallankumouksen merkittävimpiin historiallisiin henkilöihin ja tapahtumiin ja yhdistää kirjoissaan sulavasti faktaa ja fiktiota.

Romaanit etenevät historiallisten tapahtumien mukaan aikajärjestyksessä, Luxus alkoi muutama vuosi ennen vuonna 1789 tapahtunutta vallankumousta ja Corpus (2017) jatkoi tämän jälkeisiä tapahtumia. Sarjan viimeinen osa Status (2018) taas päättyy kirjan käyttämän tasavallan kalenterin mukaisesti vuoteen III, joka taitaisi olla 1795 (tasavaltalaiskalenteri oli käytössä vuosina 1793 - 1806).

Purppuragiljotiini-trilogian päähenkilöinä ovat Marianne, aatelisarvonsa, omaisuutensa ja miehensä menettänyt kreivitär sekä lapsena äitinsä hylkäämäksi joutunut pyövelin kisälli Isidore. Sarjan sivuhenkilöt ovat pitkälti todellisia historiallisia henkilöitä, kuten riettaista teksteistään kuuluisaksi tullut kirjailija Markiisi de Sade sekä vallankumouksen johtohahmoja, kuten Maximilien Robespierre ja Napoleon Bonaparte.

Sarjassa seurataan Mariannen ja Isidoren selviytymistä ennalta-arvaamattomaksi muuttuneessa Ranskassa, jossa mitkään entiset säännöt eivät päde. Päähenkilöiden valinta eri yhteiskuntaluokista on mainio siksi, että se tuo myös osittain vastakkaisia näkökulmia vallankumouksen seurauksiin.

Luxuksessa Marianne pelastautui kadulta ja todennäköiseltä kuolemalta oikeamielisen Isidoren avulla ja he molemmat päätyivät monen mutkan kautta Markiisi de Saden ylläpitämän ilotalon Maison de Luxen työntekijöiksi, Isidore vahtimestariksi ja Marianne hieman erikoiseen tehtävään ilotyttöjen tapakouluttajaksi. Statuksen alussa Isidore saa kuulla, että Marianne on vangittu ja mestattu, tosin pian lukijalle selviää, että Isidorelle on valehdeltu. Isidore itse päätyy "vallankumouksen isän", Robespierren, tärkeän tehtävän suorittajaksi.

Trilogiassa kuvattu 1700-luvun Pariisi on likainen, syntinen ja rähjäinen, paikka jossa on mahdollista pysyä hengissä vain vakuuttamalla olevansa vallankumouksen puolella oikeasta mielipiteestään huolimatta ja ilmiantamalla naapurinsa ennen kuin tämä ehtii tekemään saman. Vallankumous on johtanut tiettyjen miesten ja työväen vapauksien lisääntymiseen mutta myös aatelisten ja kuninkaan puolella olevien silmittömään murhaamiseen, pelkoon ja koko kansaa kurittavaan nälkään.

Kaunisto kirjoittaa erittäin hyvin ja sanavalinnoista huomaa, miten täydellisesti hän on perehtynyt sekä historialliseen Ranskaan että myös ranskan kieleen. Vaikka teos on kirjoitettu suomeksi, hän käyttää joitakin ranskankielisiä sanoja, joita ei ole ollut mielekästä kääntää. Kirjojen lopusta löytyy sanasto sekä tietoa kyseisessä kirjassa esiintyneistä historiallisista tapahtumista. Kaunisto kutoo eri pää- ja sivujuonien langanpäät yhteen tässä viimeisessä osassa niin hienosti, että arvosteluni kipuaa viiteen tähteen. Sarjan loppuminen on aina myös surullista ja niin hassua kuin se onkin, päähenkilöitä Mariannea ja Isidorea tulee vähän ikävä.

Kaunisto on kirjoittanut myös Olavi Maununpoika-trilogian (2013-2015), joka näemmä myöskin sijoittuu Ranskaan mutta päähenkilönä on suomalainen vastavihitty pappi. Se lähtee ehdottomasti lukulistalle seuraavaksi!

Satu Rämö ja Hanna Valtari - Unelmahommissa

WSOY 2017
★★★☆

Satu Rämön ja Hanna Valtarin Unelmahommissa-kirja lupaa antaa vinkkejä siihen, kuinka työelämästä saa tehtyä omannäköisensä tai miten muuttaa harrastus työksi. Kirjoittajat ovat luovan alan yrittäjiä ja bloginkirjoittajia, lisäksi Islannissa asuva Rämö pitää Reykjavikissa design-kauppaa ja toimii matkailun parissa, Valtari taas on työskennellyt toimittajana ja tuottajana. Kirjassa kerrotaan kummankin matkasta lapsuudesta koulutuksen kautta työelämään ja taustaa sille, miten he ovat päätyneet tekemään tämänhetkistä unelmatyötään (tai oikeastaan usean eri työtehtävän sillisalaattia).

Kuten arvelinkin, kirjasta kävi nopeasti ilmi, että sen anti on suurin luovan alan yrittäjyydestä haaveileville, vaikka tätä ei takakansitekstissä mainittukaan. Tämän kohderyhmän lisäksi Unelmahommissa kolahtaa varmaankin perheellisiin, koska siinä puhutaan paljon yrittäjyyden ja lapsiperhearjen yhdistämisestä. Itse en kuulu kumpaankaan lukijakuntaan ja olisinkin toivonut, että kirjassa olisi käsitelty kuvauksensa mukaisesti vähän laajemmin myös muunlaisia unelmatöitä.

Kirja sisältää toki myös muissa töissä olevien henkilöiden haastatteluja, mutta hekin olivat pitkälti yrittäjiä ja urheilijoita. Kirjaa olisi voinut myös karsia jonkun verran, koska sitä kuunnellessa tuli monta kertaa olo, että oli kuullut saman lauseen tai tiedon jo aiemmin eli osittain kirjoittajat puhuivat vähän turhan paljon samoista teemoista.

Tämän sanottuani, koin kuitenkin, että Unelmahommissa antoi pohtimisen aihetta unelmatyön suuntaan lähtemisestä myös niille, joiden haave on jossakin muualla kuin yrittäjyydessä. Itselleni kolahtivat esimerkiksi neuvot omien arvojen pohtimisesta työelämässä sekä sen arvioimisesta, onko toteuttanut ammatinvalinnallaan todella omaa unelmaansa vai kenties jonkun toisen. Lisäksi lukijaa neuvotaan mm. pilkkomaan omia työhön liittyviä haaveita osiin ja aloittamaan yhden asian hoitamisesta kerrallaan.

Kyllä, kuulostaa helpolta reseptiltä kaikenlaisten haaveiden toteuttamiseen mutta silti ajattelen että itse kunkin, varsinkin työpaikan paatuneiden maanantaiaamun nurisijoiden ja kesälomanodottajien, olisi syytä ottaa nämä seikat tarkastelun alle. Alkuvaikeuksien jälkeen koin myös ihan mielenkiintoiseksi kuulla itselleni vieraista työn tekemisen tavoista eli miten yhdistää yrittäjänä usean eri työtehtävän tilkkutäkki mielekkääksi kokonaisuudeksi.

Parasta kirjassa oli se, miten suoraan kirjoittajat puhuivat rahasta, esimerkiksi minkälaisia palkkioita he pyytävät jutuistaan tai blogiyhteistyöstä. Lisäksi, vaikken blogiammattilainen olekaan, oli mielenkiintoista kuulla, miten ammattibloggaaja suunnittelee kalenterinsa, postauksena ja niihin liittyvän yritysyhteistyön.

Clare Mackintosh - Annoin sinun mennä



I Let You Go

Gummerus 2017 (alkuperäisteos 2014)
★★☆

Brittiläinen Clare Mackintosh työskenteli ennen kirjailijanuraansa 12 vuotta poliisina ja hänen ensimmäinen teoksensa Annoin sinun mennä onkin saanut inspiraationsa Mackintoshin entisessä työssään kohtaamasta tosielämän rikoksesta. Kirja päätyi lukulistalleni jälleen kerran Goodreadsin loistavien arvioiden vuoksi ja odotin sen lukemista innolla.

Tuntemattomaksi jäänyt autokuski ajaa 5-vuotiaan pojan kuoliaaksi tienristeyksessä ja pakenee onnettomuuspaikalta. Etsivät Ray Stevens ja hänen nuorempi kollegansa Kate Evans alkavat selvittää arvoitusta, jonka viimeiset käänteet selviävät aivan loppumetreillä. Päähenkilönä on poliisien lisäksi syrjäisessä merenrantakylässä asuva Jennifer Gray, jonka elämä kytkeytyy murhaan. Kirjassa käsitellään myös etsivä Stevensin kotiongelmia ja parisuhdetta, joka toi hyvän lisämausteen kirjaan pääjuonen lisäksi.

Parasta kirjassa oli se, mikä hyvissä dekkareissa yleensäkin eli asiat eivät olleet ollenkaan niin, kuin miltä ne aluksi näyttivät ja juoni yllätti loppuun asti. Ikävänä yllätyksenä taas tuli se, että kirjan yksi teemoista oli sadistisia piirteitä saava parisuhdeväkivalta. Olisin toivonut tietoa tästä takakansitekstiin, koska olisin jättänyt tuolloin kirjan lukematta. Olin kuitenkin jo päässyt jo puoliväliin ja juoni koukutti riittävästi siihen, että sinnittelin kirjan loppuun asti yöunien kustannuksellakin.

Itse murhamysteeri oli siis mielestäni suht mukaansatempaava mutta väkivaltakuvauksien vuoksi en lukemisesta kuitenkaan pystynyt kovin paljoa nauttimaan. Muutenkaan en ihan jaa kirjan saamia ylistäviä arvioita, koska ei juonikuvio nyt ihan niin ainutlaatuinen ollut. Mutta nämäpä ovat niitä mielipideasioita, joista saa ja pitää kiistellä.

Viime aikoina olen lukenut dekkaripuolelta Agatha Christien Poirotia, johon olen täysin rakastunut, sekä Alan Bradleyn Flavia de Lucen seikkailuja, joista myös nautin kovasti. Lisäksi tänä vuonna lukaisin Samuel Bjørkin kaksi ensimmäistä kirjaa, Minä matkustan yksin ja Yölintu, mutta niissäkin minua alkoi vaivaamaan äärimmäinen väkivalta. Ehkä minun pitäisi suosiolla tyytyä lukemaan vain kevyempiä dekkareita ja jättää psykologiset trillerit vähemmän herkille lukijoille...


Winston Graham - Poldark - Kapinallinen



Ross Poldark
Gummerus 2016 (alkuteos 1945)
★★★★☆

Poldark - Kapinallinen on ensimmäinen osa Winston Grahamin kirjasarjaa, johon kuuluu yhteensä 12 teosta. Vähän häpeissäni myönnän, että törmäsin Poldarkiin sarjan muodossa Netflixissä ja googletin tuolloin, että sattuisikohan se perustumaan kirjoihin. Pidättäydyin kuitenkin sarjan katsomisesta, koska uskon, että kirjoille pitää aina ensin antaa mahdollisuus!

Poldark kertoo nimensä mukaisesti Ross Poldarkista, joka palaa Amerikan vapaussodasta takaisin kotimannuilleen Iso-Britannian Cornwalliin. Kotiin saavuttuaan häntä odottaa useampikin järkytys, hänen isänsä on menehtynyt ja hänelle ennen sotaan lähtöä lupautunut Elizabeth on menossa naimisiin Rossin serkun kanssa. Poldark pyrkii jatkamaan elämäänsä, alkaa kunnostaa taloaan ja suunnitella isältään perityn kaivoksen uudelleen avaamista. Ensimmäinen kirja pitää sisällään vuodet 1783-1787.

Hämmennyin kovasti päästessäni kirjassa pidemmälle, koska kirjan kielestä ei todella arvaisi, että se on julkaistu vuonna 1945! En tiedä, olisiko alkuperäisestä englanninnoksesta huomattavissa sen kirjoittamisajankohta mutta ainakin tämä muutama vuosi sitten ilmestynyt suomennos on niin sujuvaa luettavaa, ettei sen ikää juuri huomaa.

Ehkäpä ainoita kohtia, joissa kirjan iän pistin merkille ovat ne kohdat, joissa Poldark uhkaa kurittavansa puolisoaan (en tässä paljasta kenestä on kyse) jos tämä ei tottele. Heillä on siis kaikenkaikkiaan muuten suhteellisen tasa-arvoinen ja rakkaudentäyteinen suhde ja nämäkin uhkaukset esitetään jotenkin "lempeästi", mutta yhtäkaikki se kuulostaa nykylukijan korviin erikoiselta. Naisiin kohdistuva väkivalta on tuona ajankohtana varmasti ollut hyvinkin arkipäiväistä mutta uskon silti, että nyt kirjoitettuna päähenkilöstä olisi tehty tässä suhteessa nykyaikaisempi.

Graham on kirjoittajana erittäin taitava ja hänen tekstinsä imaisee mukanaan tuulenpieksämään Cornwalliin ja aikaan, jolloin ihmisen kohtalon määritti pitkälti se, mihin perheeseen ja asemaan hän sattui syntymään. Graham on tehnyt mahtavan ja kunnioitettavan työn perehtyessään 1700-luvun lopun Englannin yhteiskuntajärjestykseen, normeihin ja tapoihin. Kirjassa on mielenkiintoista ja tarkkaa kuvausta esimerkiksi sen aikaisesta pukeutumisesta, ruoasta ja kirjan ytimessä olevasta kaivostoiminnasta. Käsitelläänpä kirjassa myös hieman oikeuslaitoksenkin toimintaa.

Grahamin kirjoitustapana onkin kuvata monia asioita tarkasti, erityisesti ihmisten olemusta ja ulkonäköä. Hän kirjoittaa sujuvasti myös sekä naisen että miehen suulla. Erityisen kiinnostavana pidin Grahamin esiinloihtimaa tuon ajan Englannin luokkayhteiskuntaa tiukkoine käyttäytymisnormeineen.

Kirjan pienenä miinuksena pitäisin sen suurta henkilömäärää ja vähän keskittymisongelmaisena lukijana herpaannuin aluksi sivuhenkilöiden osalta siitä, kenestä oli kyse. Lisäksi teos on välillä vähän hidastempoinen. Kaiken kaikkiaan nautin kuitenkin kirjasta suuresti ja seuraava osa, Poldark - Demelzan laulu lähteekin piakkoin varaukseen!
Täältä ovat nähtävissä sarjan seuraavat suomennetut osat.

Johanna Valkama - Kaukosaarten Aino

Otava 2018
✩✩✩ / ✩✩✩✩✩

Johanna Valkaman trilogia Metsän ja meren-suku täydentyy viimeisellä kirjalla, Kaukosaarten Ainolla, joka jatkaa Hämeen parantajan Aurin suvun tarinaa. Ensimmäinen osa kertoi Aurista itsestään, toinen tämän tyttärestä Tuulista (katso arvostelu tästä) ja nyt luettavana ollut viimeinen osa Tuulin pikkuveljestä Iki-Kuurasta.

Iki-Kuura on lähtenyt selvittämään perhettä varjostaneen ennustuksen salaisuutta mutta päätyy haaksirikon seurauksena kaukaisille Färsaarille. Sieltä hän löytää Itämeren Aurista tutun Erik Tuulihatun, kadoksissa olleen setänsä. Färsaarilla Iki-Kuura kohtaa myös elämänsä ensimmäisen ja ainoan oikean rakkauden, Irlannista miehensä väkivaltaisesta tyranniasta paenneen Annen.

Pidin mukavana vaihteluna sitä, että vaikka tarinan pääjuoni oli samankaltainen, tuttu ja turvallinen kertomus itsenäistymisestä ja rakkauden löytämisestä kuten aiemmatkin, seikkailu ei alkanut kotipitäjästä vaan hyppäsi suoraan kirjan tapahtumapaikkaan Färsaarille. Ajattelen, että kolmas Suomeen ja samaan sukuun sijoittuva tarina olisi ollut jo liikaa edellisten toistoa.

Taas kerran pidin myös Valkaman kauniista kielestä, erityisesti siitä miten hän kuvasi Färsaarten karua ja kaunista luontoa. Ja vaikken luonnollisesti tiedäkään, miltä puheenparsi rautakauden Pohjoismaissa on kuulostanut, kirjan henkilöiden dialogi ja sanavalinnat tuntuivat uskottavilta. Jäin tosin miettimään, millä kielellä nykyisen Suomen, Ruotsin, Skotlannin ja Irlannin alueilta olevat henkilöt kykenivät kommunikoimaan keskenään? Siihen en saanut kirjassa vastausta. Kirjassa oli lisää mielenkiintoista kuvausta skandinaavisesta mytologiasta ja uusien päähenkilöiden mukana myös kelttiläistä muinaisuskoa druideineen.

Olen kuunnellut kaikki kirjat äänikirjoina, pitkälti työmatkoilla, johon ne täydellisesti soveltuvatkin. Kirjat ovat sopivan kevyitä ja viihteellisiä sisällöltään mutta koska ne pitävät sisällään myös todellisia historian henkilöitä ja mytologiaa, ne eivät missään nimessä ole täyttä hömppää.

Goodreadsin ja Valkaman kotisivuilta katsoin, että hän ei ole vielä kirjoittanut muita aikuisten romaaneja, satuja kylläkin. On mielenkiintoista nähdä millä tiellä kirjailija jatkaa, kirjoittaako hän edelleen rautakauteen ja Suomeen liittyvää kirjallisuutta vai jotakin ihan muuta? Itse en ole ainakaan vielä kyllästynyt viikinkiaikaan ja toiveenani olisi saada lukea tarina viikinkien mailta. Olen oikeastaan lukenut vain yhden kirjan viikingeistä, Taavi Vartian Varastettu vaimo: keskiaikaan sijoittuva romaani (2015), joka oli ihan viihdyttävä. Pitääkin alkaa tutkailemaan muuta viikinkikirjallisuutta!