Agatha Christie - Roger Ackroydin murha

The Murder of Roger Ackroyd
WSOY 2018 (alkuperäisteos 1926)
★★★★

Kumma kyllä, en ole juurikaan lukenut muita Agatha Christien tuotoksia, kuin aikoja sitten kirjan Eikä yksikään pelastunut (1939), joka kulki vielä tuolloin eri nimellä. Nappasin mukaani viime vuoden puolella Christien ensimmäisen kirjan, Stylesin tapauksen (1921), jonka päähenkilönä esiintyy myös ensimmäistä kertaa legendaarinen belgialainen salapoliisi, Hercule Poirot. Kirja oli niin äärettömän taitavasti kirjoitettu, että päätin ottaa tavoitteeksi (lukuisan muun lukutavoitteen rinnalla) lukea kaikki Poirotit, joita onnekseni on kymmenittäin. Valitsin Stylesin tapauksen myös yhdeksi vuoden 2018 parhaista kirjoista.

Seuraavaksi ahmaisin Golfkentän murhan (1923) ja nyt tuli vuoroon Roger Ackroydin murha (1926), joka on Christien kuudes romaani. Poirotista ilmestyi tässä välissä myös novellikokoelma Poirotin varhaiset jutut (1924), mutta päätin aloittaa urakkani romaaneista. Roger Ackroydin murhan uusi painos sisältää mielenkiintoisen esipuheen, jonka mukaan kirja oli Christien uran läpimurtoteos ja Britannian rikoskirjalijoiden yhdistys on myös äänestänyt sen parhaaksi dekkariksi kautta aikojen. 

Agatha Christie on mestari huiputtamaan lukijaansa antamalla suurimman osan johtolangoista lukijan käyttöön mutta kutomalla sellaisen salaisuuksien verkon, etten ole ainakaan itse päässyt lähellekään oikeaa ratkaisua. Kertojana kirjoissa toimii myös aina joku muu kuin Poirot itse ja tyypillisesti vanhan herran aivoitukset selviävät kokonaan vasta loppuratkaisuissa. Ensimmäisissä kahdessa romaanissa kertojana ja Poirotin aisaparina toimi kapteeni Hastings, joka kolmanteen romaanin mennessä on etsivän suruksi muuttanut Etelä-Amerikkaan. 

Kertojana Roger Ackroydin murhassa toimiikin pienen englantilaisen kylän lääkäri, jonka naapuriin Poirot muuttaa viettämään eläkepäiviään. Noh, eivätpä ne eläkepäivät kovin rauhallisina ala, koska pian tämän jälkeen kylän varakas vaikuttajahahmo herra Ackroyd löytyy tikarilla murhattuna työhuoneensa nojatuolista. Asiaa alkaa luonnollisesti tutkia Poirot "pienien harmaiden aivosolujensa" avittamana ja epäiltyjen joukko alkaa rajautua henkilöihin, jotka olivat tuolloin kartanossa tai sen läheisyydessä. 

Olin niin ällikällä lyöty siitä, miten lähes vuosisata sitten kirjoitettu Stylesin tapaus oli paras dekkari, mitä olin genrestä koskaan lukenut. Seuraava kirja ansaitsi nelisen tähteä, koska vaikka se oli todella hyvä, ei kuitenkaan yhtä koukuttava. Roger Ackroydin murha kohoaa Christien ensimmäisen kirjan tasolle loistavan juonenkuljetuksensa ansiosta, joka huipentuu mahtavaan loppuratkaisuun. Kirjan loppu on niin täydellisen yllättävä, että tosiaan, vaikken ole päässyt arvailluillani aiemminkaan lähelle murhien selvittämistä, tämä astui vielä uudelle tasolle. Taidankin nyt heittää kaikki uuden polven veriset ja ahdistavat dekkarit romukoppaan (voit lukea tämänkaltaisen kirjan arvostelun tästä) ja viettää aikaani  enemmän Agatha Christien ja Alan Bradleyn tyylisten salapoliisiromaanien parissa.

Vaikka salapoliisiromaaneissa luonnollisesti aina etsitään rikoksentekijää, tässä kirjassa etsitään myös erityisesti yhtä henkilöhahmoa, joka on murhan jälkeen kadonnut kuin tuhka tuuleen. Tämän vuoksi katson sen sopivan Helmet-lukuhaasteeni kohtaan 2. Kirjassa etsitään kadonnutta ihmistä tai esinettä.