Vuoden 2018 parhaat luetut kirjat ja Helmet-lukuhaaste uudelle vuodelle

Kulunut vuosi oli oikea kirjojen vuosi, asetin lukutavoitteeksi 55 kirjaa ja ylitin sen niin, että loppulukemiksi tuli täydet 60! Lisäksi kirjavuoteeni liittyy tietenkin tämän blogin perustaminen, johon olenkin hurahtanut täysin. Viikkojen aikana olen huomannut sekä kirjoitustaitoni kehittyneen että lukukokemukseni syventyneen arvostelujen kirjoittamisen myötä. On hauska huomata, että yhä useammin kirjan ollessa vielä kesken jään pohtimaan, miten tämä tai tuo lause olisi ihana kirjoittaa blogitekstiin kuvaamaan kirjan ydinsisältöä tai miten perustelen sen, ettei jokin kirja vienytkään mennessään, usein odotuksista huolimatta.

Vuoden 2019 otan lukutavoitteeksi hyväksihavaitun 60 kirjaa. En lähde tavoitetta nostamaan tästä, koska alkuvuonna joudun / saan lukea opiskeluihin liittyvää kirjallisuutta, joka vie aikaa muulta lukemiselta. Ensi vuonna aion osallistua ensimmäistä kertaa myös Helmet-lukuhaasteeseen, joka löytyy täältä. Helpoimpia haastekohtia äkkiseltään katsottuna on kohta 5., koska Juha Hurmeen Niemi odottaa jo lainattuna yöpöydällä, sekä kohdat 12. ja 16. Vaikeimpia ja siten mielenkiintoisimpia ovat kohdat 33., koska pyrin aina ensin lukemaan ja vasta sitten katsomaan kirjasta tehdyn elokuvan ja kohta 26., jonka seurauksena pitää varmaankin alkaa julkisissa kyttäämään muiden lukemia kirjoja...

Parhaita kirjoja oli vaikeaa valita mutta päädyin seuraaviin kolmeen. Milja Kauniston Status (2018) ei päässyt listalle, koska kirjoitin siitä juuri arvostelun. Oli muuten kiva huomata, että kaksi kärkisijoille päässeistä oli suomalaiskirjailijoiden tuotoksia!

1. Pajtim Statovicin Kissani Jugoslavia (2014) oli erittäin koskettava kuvaus perheestä, juurettomuudesta, häpeästä ja rakkaudesta. Statovici kertoo entisen Jugoslavian alueelta Suomeen muuttaneen perheen tarinan ja liikkuu hienosti kahden kertojan, pojan ja äidin, välillä kahdessa eri aikatasossa. En yleensä ole maagisen realismin suurin ystävä, mutta tässä kirjassa se toimi todella hyvin.

2. Katja Kallion kirjoittama Yön kantaja (2017) oli yhdellä sanalla sanoen tärkeä kirja. Se on kertomus Amandasta, joka suljetaan Seilin saarelle parantumattomana hulluna, ilman toivoa poispääsystä. Samalla kirja on kuvaus naisesta, joka on syntynyt väärään aikaan väärään paikkaan ja antaa samalla äänen kaikille niille lukuisille naisille, joihin eivät ole päteneet samat säännöt kuin aikansa miehiin. Lisäksi Kallio on perehtynyt tarkasti mielenterveysongelmaisten "hoitoon" ja elämään laitosolosuhteissa 1800-1900-luvun vaihteessa. Yönkantaja oli kirja, joka särki pienen palasen sydämestäni, niin paljon samastuin seikkailunhaluisen Amandan surulliseenkohtaloon.

3. Ja viimeisenä muttei vähäisimpänä, päätin tänä vuonna aloittaa lukemaan Agatha Christietä ja ajattelin aloittavani kevyesti Hercule Poirotin seikkailuista. Noh, kävikin ilmi, että niitä on kaiken kaikkiaan huimat 33 romaania ja 54 novellia! Ensimmäinen, Stylesin tapaus (1920), joka on myös Christien ensimmäinen teos, löi minut ällikällä. Stylesin tapaus on kerrassaan täydellinen dekkari, murhamysteeri joka sijoittuu englantilaiseen kartanoon (check), murhaaja on joku tapahtumahetkellä paikalla olleista henkilöistä (check) ja salapoliisi Poirotin päättelyky on vertaansa vailla (check). Oikeastaan siis Poirotin tarinoiden suuri määrä on vain loistava asia, eivätpähän ainakaan lopu kesken.


Ihanaa kirjojen täyteistä uutta vuotta kaikille!