Winston Graham - Poldark - Kapinallinen



Ross Poldark
Gummerus 2016 (alkuteos 1945)
★★★★☆

Poldark - Kapinallinen on ensimmäinen osa Winston Grahamin kirjasarjaa, johon kuuluu yhteensä 12 teosta. Vähän häpeissäni myönnän, että törmäsin Poldarkiin sarjan muodossa Netflixissä ja googletin tuolloin, että sattuisikohan se perustumaan kirjoihin. Pidättäydyin kuitenkin sarjan katsomisesta, koska uskon, että kirjoille pitää aina ensin antaa mahdollisuus!

Poldark kertoo nimensä mukaisesti Ross Poldarkista, joka palaa Amerikan vapaussodasta takaisin kotimannuilleen Iso-Britannian Cornwalliin. Kotiin saavuttuaan häntä odottaa useampikin järkytys, hänen isänsä on menehtynyt ja hänelle ennen sotaan lähtöä lupautunut Elizabeth on menossa naimisiin Rossin serkun kanssa. Poldark pyrkii jatkamaan elämäänsä, alkaa kunnostaa taloaan ja suunnitella isältään perityn kaivoksen uudelleen avaamista. Ensimmäinen kirja pitää sisällään vuodet 1783-1787.

Hämmennyin kovasti päästessäni kirjassa pidemmälle, koska kirjan kielestä ei todella arvaisi, että se on julkaistu vuonna 1945! En tiedä, olisiko alkuperäisestä englanninnoksesta huomattavissa sen kirjoittamisajankohta mutta ainakin tämä muutama vuosi sitten ilmestynyt suomennos on niin sujuvaa luettavaa, ettei sen ikää juuri huomaa.

Ehkäpä ainoita kohtia, joissa kirjan iän pistin merkille ovat ne kohdat, joissa Poldark uhkaa kurittavansa puolisoaan (en tässä paljasta kenestä on kyse) jos tämä ei tottele. Heillä on siis kaikenkaikkiaan muuten suhteellisen tasa-arvoinen ja rakkaudentäyteinen suhde ja nämäkin uhkaukset esitetään jotenkin "lempeästi", mutta yhtäkaikki se kuulostaa nykylukijan korviin erikoiselta. Naisiin kohdistuva väkivalta on tuona ajankohtana varmasti ollut hyvinkin arkipäiväistä mutta uskon silti, että nyt kirjoitettuna päähenkilöstä olisi tehty tässä suhteessa nykyaikaisempi.

Graham on kirjoittajana erittäin taitava ja hänen tekstinsä imaisee mukanaan tuulenpieksämään Cornwalliin ja aikaan, jolloin ihmisen kohtalon määritti pitkälti se, mihin perheeseen ja asemaan hän sattui syntymään. Graham on tehnyt mahtavan ja kunnioitettavan työn perehtyessään 1700-luvun lopun Englannin yhteiskuntajärjestykseen, normeihin ja tapoihin. Kirjassa on mielenkiintoista ja tarkkaa kuvausta esimerkiksi sen aikaisesta pukeutumisesta, ruoasta ja kirjan ytimessä olevasta kaivostoiminnasta. Käsitelläänpä kirjassa myös hieman oikeuslaitoksenkin toimintaa.

Grahamin kirjoitustapana onkin kuvata monia asioita tarkasti, erityisesti ihmisten olemusta ja ulkonäköä. Hän kirjoittaa sujuvasti myös sekä naisen että miehen suulla. Erityisen kiinnostavana pidin Grahamin esiinloihtimaa tuon ajan Englannin luokkayhteiskuntaa tiukkoine käyttäytymisnormeineen.

Kirjan pienenä miinuksena pitäisin sen suurta henkilömäärää ja vähän keskittymisongelmaisena lukijana herpaannuin aluksi sivuhenkilöiden osalta siitä, kenestä oli kyse. Lisäksi teos on välillä vähän hidastempoinen. Kaiken kaikkiaan nautin kuitenkin kirjasta suuresti ja seuraava osa, Poldark - Demelzan laulu lähteekin piakkoin varaukseen!
Täältä ovat nähtävissä sarjan seuraavat suomennetut osat.

1 kommentti:

Sanavelho kirjoitti...

Olen itsekin katsellut hieman noiden Poldark-kirjojen perään. Aluksi tietysti näin kannen ja jokin niissä tuntui vetoavan. Sitten koko kirjasarja putosi mielestäni muiden luettavien jalkoihin ja nyt luettuani arviointisi tästä ensimmäisestä osasta, laitan tämän kyllä ehdottomasti "luettavien" listalleni. Tosin sen lukemiseen voi mennä pieni tovi, on tällä hetkellä niin monia muita kirjoja menossa.