Tervetuloa!

Hei kaikille, tervetuloa ihkauuteen kirjablogiini!

Sain idean perustaa blogini siitä, että rakastan lukemisen lisäksi kirjoista puhumista ja niiden arvioimista. Olen lukenut ihan pienestä pitäen suhteellisen paljon ja kirjasto oli lapsuuden lempipaikkojani. Opiskeluaikoina lukutahtini hieman hiipui mutta työelämään siirryttyäni elvytin lukuharrastukseni uudelleen. Varmaankin suhteessa moneen muuhun kirjabloggariin luen aika maltillisia määriä, mutta pyrin kasvattamaan lukumääriäni kirjahaasteilla. Tämän vuoden lukuhaasteena on 55 kirjaa, tällä hetkellä olen lukenut 45 eli voiton puolella ollaan! Lempiasioitani maailmassa ovat kahvi ja kirjat, joista blogin nimikin on saanut inspiraationsa.

Luen kaikenlaista kirjallisuutta, lempparigenrejäni ovat fiktiivisten romaanien lisäksi mm. fantasia, dekkarit ja historiallinen fiktio.

Terveisin,

Katri

Ei kommentteja: